Hän nurkui ja valitti aina: "Ei kenenkään risti näin paina." Ja niin lukemattoman kerran hän kääntyi puoleen Herran: "Ei sovi tää harteille minun. On Helppo vaihtaa se Sinun. Uuden kantaisin nöyrällä mielellä, enkä enää tiellä."
Kun illalla rukoili jälleen, näki unta hän yöllä tälleen, väsyneenä kun taakkansa alla kulki polulla hankalalla, niin Mestari vastaan tuli vaivoihin vaipuvaa lastaan.
" Minä rukouksesi kuulin": sanoi Mestari hymyhuulin. " Tule kanssani ristitarhaan, saat valita ristin parhaan. Päivä aikaa on ainoastaan, tulen illalla portille vastaan." Riemu syttyi kulkijan mieleen, heitti ristinsä portin pieleen.
Mikä valtava ristien joukko! Täynnä tarhan jokainen loukko! Nytpä valitsen keveän, uuden. Tuolla on risti kuuluisuuden. Miten käynee se harteilleni? Ei, ei sovi se taakakseni.
Kuinka ihana kultainen risti! Sen kulkija olalleen pisti. Mikä paino ah! Jaksa en kantaa, sen syrjään hän jäädä antaa. Entäs tuo, jonka kilpi on valta? Kas noin, kovin hankalalta sekin tuntuu mielestäni. Ei se ole etsimäni.
Näin ristiltä toisen luokse, hän aamusta iltaan juoksi. Oli vika millä mikin, jos kuinka hän sovittikin. Mikä painoi mihinkin tapaan, yksi olkaan ja toinen lapaan. Joku karhea hankasi pintaa, eräs liiaksi rasitti rintaa. Toivat muutamat selälle vaivaa, jotkut käsiä särkivät aivan.
Hän kylpi kyynelissään, ei sopivaa ristiä missään! Viime säteitään aurinko heitti, pian pimeys seudun peitti. Tuli samassa Mestari tarhaan," Joko löysit sä ristin parhaan?" Ei Herra, en löytänyt ristiä laisin, jospa sen uudestaan etsiä saisin.
" Jos sallinet, autan vähän. Mitäs sanoisit ristiin tähän?" Oi Herra, tää helppo on kantaa, jos mulle vain voit sen antaa. Ei mistään se liikaa paina. Tätä nöyränä kantaisin aina. Nyt hymyili Mestari jälleen, Hän virkahti tälleen:" Hyvä, on sulle se mieleen, sen hylkäsit portin pieleen! Sait takaisin ristisi oman, tuon ennen niin kelvottoman. Se sopii sun harteillesi, se on sinun siunauksesi!"
Tämä tarina opettaa meitä, usein kulkiessa vaikeita teitä, nurisemme me mielin haikein, on minun ristini vaikein. Tuskin veljellä ristiä lainkaan, miksi minä tämän sainkaan!
Jos näin on mielemme, hyvä meidän on muistaa silloin: On taakoista ristitarhain, meille oma ristimme parhain. Siinä on meidän olkaimme malli, siunaukseksi Luoja sen salli.
Tekijä tuntematon
